
Paula Korhonen
Osteopaatti, koulutettu hieroja, VoiceWell- hoitaja
p. 050 351 7323
Valmistuinosteopaatiksi tammikuussa 2023. Aiemmilta koulutuksilta olen koulutettu hieroja (2012) ja VoiceWell-hoitaja.
Haluan kehittyä ammatissani ja käyn säännöllisesti koulutuksissa.
Vastaanotollani hoidan kaikenikäisiä.
Elina Pulkkinen
Kiropraktikko
p. 044 989 8816
www.facebook.com/kiropraktikkoelina
Valmistuin kiropraktiikan maisteriksi vuosikurssini priimuksena 5-vuotisten yliopisto-opintojen jälkeen Barcelona College of Chiropracticista. Ennen kiropraktiikkaopintoja ehdin opiskella 1,5 vuotta fysioterapiaa Tampereen ammattikorkeakoulussa ennen kuin vaihdoin alaa lisähaasteiden perässä. Valmistumiseni jälkeen työskentelin lukuvuoden verran yliopistolla kliinisten aineiden, toiminnallisen neurologian ja radiologian apuopettajana ja klinikkaohjaajana. Olen myös julkaistu tutkija ja käyn esittämässä tutkimustuloksiani kansainvälisissä konferensseissa. Olen täydentänyt osaamistani liki 40 lisäkoulutuskurssilla, jotta pystyisin palvelemaan potilaitani mahdollisimman hyvin ja monipuolisesti. Tutkin, analysoin ja hoidan selkärangan ja raajojen nivelten toimintahäiriöitä, jotta hermosto voisi toimia optimaalisesti. Yleisimpiä syitä tulla vastaanotolle ovat muun muassa niska- ja hartiakivut, päänsäryt ja migreenit, huimaus, selkäkipu, välilevynpullistumat, raajojen puutuminen, raajojen nivelten ongelmat, urheiluvammat, raskaus, lapsen kehittyminen, hyvinvointi ja vaivojen ennaltaehkäisy. Hoidon tavoitteena ei ole vain oireen poistaminen vaan koko kehon toiminnan optimointi. Olen erikoistunut toiminnalliseen neurologiaan, raskaana olevien ja lasten hoitamiseen, mutta potilaskuntaani kuuluvat kaikenikäiset ja -kuntoiset potilaat. Minulla on Hämeenlinnan lisäksi vastaanotto myös Orivedellä ja Pirkkalassa.

Tuomas Kivistö
Kiropraktikko
p.044 546 9662
www.facebook.com/kiropraktikkotuomas
Valmistuin kiropraktiikan maisteriksi vuonna 2018 kunniamaininnalla (distinction) Barcelona College of Chiropracticista.
Olen aikaisemmalta ammatiltani koulutettu hieroja ja kiinnostuin kiropraktiikasta, koska huomasin, että sillä saa aikaan hyviä tuloksia nopeasti ja tehokkaasti. Työssäni minua kiinnostaa erityisesti funktionaalinen neurologia ja miten kiropraktiikalla voidaan vaikuttaa hermostoon.
Olen käynyt myös monipuolisissa lisäkoulutuksissa säännöllisesti, opiskelun alkuajoista lähtien. Jatkuva lisäkouluttautuminen on tärkeää oman ammattitaidon kehittymisen kannalta.
Yliopistossa tein lopputyöni kiropraktisen hoidon vaikutuksesta sydämen sykevälivaihteluun (HRV). Tulosten mukaan kiropraktisella hoidolla on välitön, sydämen sykevälivaihtelua parantava vaikutus.
Vapaa-ajallani harrastan eri liikuntalajeja, kuten CrossFitia, painonnostoa ja juoksua.
Asiakaskuntaani kuuluvat kaikenikäiset ja -kuntoiset potilaat. Minulla on Hämeenlinnan lisäksi vastaanotto myös Tampereella ja Porissa.
https://vello.fi/hameenlinnankiropraktiikka/

Henri Karlén
Koulutettu hieroja ja urheiluhieroja
p. 040 410 6144
Olen 44-vuotias koulutettu hieroja ja urheiluhieroja Henri
Karlén Hämeenlinnasta. Urheiluhierojaksi opiskelin Tampereen Urheiluhierojakoulussa. Hierontaa haluan tehdä aina
asiakkaan toiveita kuunnellen. Tavoitteeni on parhaan osaamiseni ja
vaihtelevien tekniikoiden avulla saada aikaan haluttu muutos asiakkaani
olotilassa.
Nuoruuteni laajasta urheilu -ja liikuntakirjosta lähimmäs sydäntä on jäänyt golf-harrastus, josta olen saanut nauttia jo kolmen vuosikymmenen ajan. Golfkenttien lisäksi minut voi tavata vastaanottoni lisäksi lenkkipolulla, kuntosalilla tai pyöräilemässä.
Vastaanotollani käy laaja kirjo erilaisia ja kaikenikäisiä ihmisiä perusliikkujista aktiiviurheilijoihin.

MinnaMaarit Lahti
Akupunktio- ja äänimaljahoitaja, joogaopettaja
p. 0400 971672.
Hei,
olen MinnaMaarit Lahti ja olen akupunktio- ja äänimaljahoitaja, joogaopettaja,
kouluttaja ja fasilitaattori. Tällä hetkellä opiskelen myös hierojan
tutkintoa Pirkanmaan Urheiluhierojakoulussa.
Ihmisen kokonaisvaltainen
hyvinvointi on lähellä sydäntäni. Tästä syystä pidän hoitojen lisäksi
SensoCenterin salilla jooga- ja rentoutustunteja sekä järjestän erilaisia
koulutuksia ja workshoppeja. Työhyvinvointi- yms. tilaisuuksia pidän sekä
SensoCenterin salilla, että asiakkaan tiloissa. Kysy rohkeasti tarjousta
puh./toxt 0400 971672.
Hoito- ja ryhmätuntivaraukset: TÄSTÄ

Marko Siivonen
Sensovalmentaja
Olen tuonut toiminnallisen neurotieteen sensomotorisen metodin Suomeen ja olen kansainvälisesti menestynyt valmentaja ja kouluttaja. Jo 30 vuoden ajan olen auttanut niin yrityksiä, työyhteisöjä kuin huippu-urheilijoita ja heidän valmentajiaan pärjäämään kilpailijoitaan paremmin. Ainutlaatuiset, toiminnalliseen neurotieteeseen perustuvat palvelut, luennot ja valmennukset ovat tehneet minusta kansainvälisesti suositun kouluttajan ja saan toimia alani johtavana asiantuntijana Suomessa.